Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

            

Siis heipä hei ja tervetuloa DogEmpireen - koirien valtakuntaan! DogEmpire on roolipeli, jossa pelataan ainoastaan koirilla. DogEmpiressä on kaksi laumaa, Huurre (ns. hyvät) Ja Hiili (ns. pahat) Näiden kahden lauman lisäksi on myös puolueettomia, Laumattomia. Ropepaikkana toimii Koiramaa, kaunis ja jännittävä saari jossain kaukana muusta maasta. Huurre ja Hiili käyvät taistoa Koiramaan herruudesta ja siitä, voittaako valo vai pimeys. Mutta liittyvätkö Laumattomatkin tähän sekamelskaan jotenkin, sen päätätte te.

                        

                   Alkutarina:

Vuosia, kymmeniä sitten eli Koiramaassa vain yksi pariskunta pentuineen. Kaikki oli hyvin, pennut kasvoivat ja varttuivat pian. Perheen isä, Orange Tiger oli määrätty johtamaan tätä maata, kasvattamaan itse oma laumansa. Ja uros tekikin kuten käskettyä, nyt tuo eli pentujensa ja puolisonsa kanssa. Kaikki kuitenkin muuttui eräänä päivänä...

Koiramaahan saapui toinen uros, Black Fang. Tuokin oli määrätty perustamaan oma lauma, mutta tuo tajusikin tulleensa liian myöhään. Niinpä tuo eräänä yönä saapui Orange Tigerin ja tämän perheen luokse ja surmasi OTn perheen, jättäen vain Orange Tigerin henkiin. Orange Tiger oli surun murtama ja tahtoi kostaa. Niimpä tuo perusti oman laumansa ja otti siihen vain kaikki valoon ja hyvyyteen uskovat koirat. Black Fang taas otti omaansa vaan pimeyden puolella olevat, ilkeät koirat. Niin syttyi taisto siitä, kumpi lauma saisi Koiramaan herruuden. Mutta laumat olivat tasaväkiset ja niiden johtajat vanhenivat. Niimpä nuo perustivat perheen ja valitsivat seuraajat itselleen.

Näin kävi monien vuosien ajan, eikä taisto ole vieläkään ratkennut. Kumman puolelle sinä asetut, Pimeyden, vai valon? Saako sota vihdoin loppunsa, asettuvatko laumattomat ehkä jommankumman puolelle, saadakseen rauhan? Kaikki tämä voi selvitä vain roolaamalla, joten liity sinäkin mukaan DogEmPiren värikkääseen joukkioon!

Jännittäviä ropehetkiä!

 

~ Roco, sivun perustaja + Yp Dog, Apulais-Yp     

Linkitä DogEmpire ?

Y-työssä: 

  

 

 

 

(c) DogEmPire
©2020 DogEmpire ~ Koiraroolipeli - suntuubi.com